Leica GS18 I -ratkaisuun sijoittaminen markkinoiden johtavan tekniikan tarjoamiseksi

Asiakastapaus

va gruppen, gs18 i

Perheomisteisen VA Gruppen AB:n menestyksen takana on uuden teknologian oppiminen ja jatkuvat sijoitukset innovatiivisiin kojeisiin markkinoiden johtavien ratkaisujen toimittamiseksi asiakkaille. Heidän viimeaikainen investointinsa visuaaliseen paikannustekniikkaan pohjautuvaan monikäyttöiseen GNSS RTK -vastaanottimeen Leica  GS18 I:een on vaikuttanut myönteisesti mittausnopeuteen, kerätyn tiedon määrään ja työnkulkuprosesseihin päivittäisissä mittaustehtävissä.

 

VA Gruppenin menestyksen salaisuus: asiantuntemus, osaava henkilöstö ja uusin tekniikka

VA Gruppen AB on johtava perheyritys, jolla on voimakasta osaamista rakennustöistä sekä vesilaitosten suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnossapidosta. He suorittavat maanmittauksensa omilla resursseillaan esimerkiksi putkien kaivamisprojekteissa, sillä se säästää kustannuksia ja on tehokkaampaa heille ja heidän asiakkailleen.

Huomasimme, että on joustavampaa, kun meillä on omat mittaajat ja pystymme priorisoimaan työt sen sijaan, että odottaisimme ulkopuolisen yrityksen mittaajaa”, VA Gruppenin mittauspäällikkö Martin Holmqvist kertoo.

Yrityksen päätoimisto sijaitsee Trelleborgissa Ruotsissa, ja he työllistävät tällä hetkellä noin 170 työntekijää. Omistautuneella ja yksityiskohtiin keskittyneellä henkilöstöllä on tärkeä rooli yrityksen menestyksessä.

Toinen tekijä on VA Gruppenin sitoutuminen uuden teknologian oppimiseen ja jatkuvat sijoitukset innovatiivisiin kojeisiin, joiden avulla he voivat toimittaa markkinoiden johtavia ratkaisuja asiakkailleen. Mittaustehtävissään he käyttävät Leica Nova MS60 MultiStationia, Leica Aibot UAV -ratkaisua ja GS18 I -kojetta. 

Monikäyttöisen GS18 I -kojeen integroinnilla yrityksen mittausvalikoimaan on ollut merkittävä vaikutus VA Gruppenissa mittausinsinöörinä työskentelevän Oliver Vingrenin kaltaisten työntekijöiden päivittäiseen työhön.

Joissakin projekteissa olen pystynyt suoriutumaan tehtävistä puolet nopeammin visuaalisen paikannuksen ansiosta”, Vingren vahvistaa.

 

Kuvien avulla mittaaminen tarjoaa laajemmat mahdollisuudet

GS18 I -kojeen tavoin Vingren on suhteellisen uusi VA Gruppenissa. Hän suoritti mittausinsinöörikoulutuksensa keväällä 2020, mukaan lukien työharjoittelut, joissa hän käytti Leica Geosystemsin laitteita. Vingren nauttii maanmittausammatin monista osa-alueista, kuten työskentelystä kentällä ja toimistossa sekä mahdollisuudesta työskennellä työkaluilla, kuten GS18 I -kojeella, jotka tekevät mittaustietojen keräämisestä helpompaa ja kattavampaa.

GS18 I:n visuaalinen paikannustekniikka saadaan aikaan kameran, GNSS:n ja IMU:n yhdistelmällä, jolloin mittaajat voivat mitata sekä kallistetulla tangolla että tehdä mittauksia kuvista. Nämä kaksi ominaisuutta laajentavat huomattavasti mahdollisuuksia mitata vaikeapääsyisiä tai vaarallisia paikkoja. Leica Captivate -kenttäohjelmiston avulla Vingren voi mitata pisteet tallennetuista kuvista suoraan työmaalla.

Käytännössä Leica GS18 I antaa Vingrenille mahdollisuuden mitata tarkalleen, mitä hän näkee. Kiinnittämällä GS18 I -kojeen mittaussauvaan ja yhdistämällä sen Captivatella toimimaan Leica CS20 -ohjaimeen Vingren muodostaa tehokkaan yhden miehen mittaustiimin.

Mahdollisuus tallentaa ja mitata kohde visuaalisella paikannuksella tarjoaa useita tärkeitä etuja. Alueen tallennus onnistuu nopeasti kuvilla ja vaikeasti näkyvien paikkojen mittaus onnistuu helposti. Turvallisuus paranee, sillä voin unohtaa kiipeämisen juoksuhautoihin. Jos kameran näkökenttä saavuttaa pisteen, minulla ei ole mitään syytä mennä sinne,” Vingren kommentoi.

Holmqvist kertoo lisää eduista: “GS18 I:n tietojen avulla voimme mitata upotettuja putkia myöhemmin. Se mahdollistaa myös kävelemisen putkikaivantoa pitkin ja kuvien ottamisen rinteen reunasta asiakasta varten. Se luo paremman kokemuksen ja on tehokkaampaa mittaajalle."

 

Saumattomat ohjelmisto- ja pilviratkaisut tarjoavat lisäetuja

Kylminä, sateisina päivinä, kun lämpötila on laskenut tammikuussa kolmeen asteeseen ja Vingrenin on mitattava työmaa, hän on kiitollinen GS18 I:n nopeista ja kattavista mittausominaisuuksista, joiden ansiosta hän voi palata nopeasti takaisin lämpimään toimistoon tarkastelemaan tietojaan – jotka ovat aiempaa kattavampia.

Toimistossa hän siirtyy Captivatesta Leica Infinity -ohjelmistoon, jonka avulla hän voi mitata pisteitä tai käsitellä tietoja edelleen luoden pistepilven.

Pistepilvessä on uskomattoman paljon tietoa, mikä johtaa toiseen GS18 I:n tarjoamaan etuun”, Vingren kertoo. “Jos minun täytyy tehdä esim. tilavuuslaskelma tai valita tietyt koordinaatit, minun ei tarvitse mennä ulos tekemään uusia mittauksia”.

Leica Geosystemsin pilviratkaisujen avulla Vingren pystyy myös visualisoimaan, vahvistamaan ja jakamaan tallennetut tiedot yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille.

Kaikki tarvitsemani tiedot voidaan poimia olemassa olevasta materiaalista, ja jos minun on jaettava tietoja kollegoilleni, voin tehdä sen helposti Leica ConX -ratkaisulla. Mitä nopeammin saamme kaiken tiedon, sitä nopeammin voimme ratkaista tehtävän asiakkaidemme puolesta,” Vingren päättää.

 

Pyydä meiltä lisätietoa GS18 I -tuotteesta

Ota meihin yhteyttä saadaksesi lisätietoa Leica GS18 I -ratkaisusta ja visuaalisen paikannuksen työnkulusta.

Pure Surveying -toimialat

Lisätietoa uusista mittausratkaisuistamme liiketoiminnan kehittämiseen, oman tai tiimisi osaamisen parantamiseen tai ajan tasalla pysymiseen. Vieraile toimialasivustollamme.